Ensimmäinen luonnonhautausmaa
Arvomme
Muistaminen
Ikilehto ankkuroituu ikivanhaan suomalaiseen hautausperinteeseen. Metsä on osa suomalaista mielenmaisemaa. Ikilehto kertoo vainajan tarinaa hänen poismenonsa jälkeen.
Kasvu
Ikilehdon visiona on olla 50 km:n säteellä jokaisesta suomalaisesta vuonna 2040. Ikilehdossa voi seurata muistopuiden kasvua sekä villikukkien, hyönteisten ja lintujen elämää.
Levollisuus
Ikilehdossa kuulee vain luonnon ääniä. Levolliset lehdot ovat hyvien kulkuyhteyksien päässä, mutta suojassa liikenteen melulta. Lehdossa kulkiessa sulautuu luontoon. Vastaantulijoita on harvakseltaan, koska kulkureitit polveilevat luonnonmuodostelmien mukaan.
Luonnollisuus
Ikuisuus
Vapaus
Iso-Britanniassa on 290 luonnonhautausmaata. Eurooppaan on avattu jo useita, esimerkiksi Hollannissa on yhdeksäntoista. Suunnitteilla olevat Ikilehdot ovat Suomen ensimmäisiä luonnonhautausmaita.
Ikilehto etsii soveltuvia maa-alueita Suomesta yhteistyössä kaupunkien kanssa.
Kuulemme mielellämme tarkoitukseen soveltuvista vaihtoehdoista.
SAARISTO
Ikilehto veden äärellä
Ikilehto voidaan sijoittaa pieneen saareen, jos sinne on kulkuyhteys. Saaristossa Ikilehto on lähellä vaihtuvaa vesimaisemaa.
MAATILA
Ikilehto villikukkien mailla
Villikukkaniitty tai kanervikko soveltuvat myös Ikilehdoksi, jos maatilan pinta-ala on 2–12 hehtaaria.
METSÄTILA
Ikilehto honkien alla
Ikilehdolle voidaan valita metsätila, jos maa-alue on luonnontilassa, eikä puusto ole kauttaaltaan kovin tiheää.